Julia Romanjuk
Voimistelusalilla voi oppia paljon taitoja, joista on hyötyä myös voimistelu-uran loputtua. Sen tietää rytmisen voimistelun moninkertainen suomenmestari, kansainvälisen liiketalouden opiskelija ja valmentaja Julia Romanjuk.
Mitä olen oppinut voimistelu-urani aikana?
Julia Romanjuk
Muistan kuinka Laura Ahonen aina sanoi: “Voimistelu-ura on kuin elämä pienoiskoossa”, nyt kun 14-vuotta kestänyt urani on ollut ohi jo parisen vuotta huomaan että Lauran sanat pitävät paikkansa. Useimmat arjessa kohtaamani haasteet ja samalla mahdollisuudet ovat jollakin tavalla rinnastettavissa aikaisempiin kokemuksiini urani varrelta ja tämä antaa uskon siihen että kyllä kaikesta selviää.
Nyt haluaisin jakaa kanssanne viisi parasta opetusta mitä voimistelu antoi minulle ja joista arkeni kauppatieteiden opiskelun parissa saa lisäpotkua.
Ajanhallinta. Harvalla “tavallisella” nuorella on mahdollisuus kehittää erinomaisia ajanhallintotaitoja, ja vastaavasti monet aikuiset kuluttavat satoja euroja erilaisiin kursseihin oppiakseen tämän taidon jonka rakas harrastus tarjosi minulle aivan ilmaiseksi. Jo ensimmäisellä luokalla opin että bussimatkan treeneistä voi käyttää läksyjen tekoon niin kotona voi sitten venytellä vähän lisää tai vaikkapa leikkiä kavereiden kanssa. Harjoitusmäärien kasvaessa tämä oli “sala-aseeni pärjäämiseen”, luonnollisesti en koko kouluaikaani selvinnyt vain bussissa opiskelemalla vain pikemminkin sen takana olleella idealla siitä että “asiat on tehtävä heti kun on mahdollista, sillä myöhemmin sitä aikaa ei yksinkertaisesti ole”.
Ajanhallinnassa kyse ei ole vain siitä että saa tehtyä pakolliset hommat pois alta. Nyt osaamani ajanhallintataito on avainasemassa siihen että vaikka opiskelu sekä työhommia riittää, ehdin liikkua ja nukkua säännöllisesti, ja juuri tätä tehokkuuden taitoa ystäväni usein ihmettelevät.
Usko omiin kykyihin. Kun teet ensimmäistä kertaa kolmen kuperin heittoa keilalla, sisälläsi liikkuu monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Uskallanko tehdä sen kovalla keilalla vai kokeilenko pehmeällä? Kannattaako ylipäätään tehdä koko heittoa? Toisaalta koet innostusta ja uuden oppimisen halua ja päässä häämöttävä onnistumisen mahdollisuus tuo lisärohkeutta…teet heiton, et ehkä onnistu ensimmäisellä etkä edes toisella kerralla ja sinua ehkä jopa sattuu, mutta kun onnistut olet ikionnellinen ja entistä itsevarmempi.
Kuten kaikki tietää “kertaus on oppimisen äiti” ja usko omiin kykyihin tai itsevarmuus ja rohkeus mennä eteenpäin oman mukavuusalueen ulkopuolelle ovat samanlaisia taitoja kun kaikki muut ja vaativat siis kertausta. Edellinen kuperiheitto esimerkki on vain yksi niistä sadoista tuhansista itsevarmuuden & uskon ja rohkeuden kertauksista mitä me voimistelijat saamme kokea ja jotka erottavat meidän siitä muusta massasta joka vielä epäröi kun me olemme jo tekemässä.
Esiintymistaidot. Esiintyminen ja eläytyminen olivat urallani minulle vaikeampia taitoja joita jouduin opettelemaan. Työni ei mennyt hukkaan. Yliopistossa pidän presentaatioita noin 3 viikon välein ja lisäksi olen päässyt puhumaan jopa 400 henkisen yleisön eteen mm. motivaatiosta, uskosta unelmiin ja periesiantamattomuudesta. Kiitos urheilu-uran nautin kun saan jakaa yleisölle ajatuksiani ja ylipäätän voimistelija erottuu joukosta hyvällä ryhdillä, varmalla liikkumisella ja nopealla tilannesopeutumiskyvyllä, tiivistettynä voimistelija osaa olla ylpeä nuorinainen.
Yhteistyötaidot. Tiimityöskentely ja samalla kyky tehdä yksilöllisiä ratkaisuja yhteisen tavoitteen eteen on se mitä arvostetaan alalla kun alalla, ja taas kerran voimistelu antaa mahtavan mahdollisuuden sen harjoitteluun. Aina kun ystäväni näkevän rytmisen joukkue suorituksen he kysyvät: ”Miten nuo nauhat eivät sotkeudu tai päädy aivan väärään paikkaan?”, tai ”Kuinka voit tuosta noin vain vaihtaa välinettä samalla kun olet jossain ”luonnottomassa” asennossa?”. Vastaus on simppeli, tuhansien toistojen jälkeen olen oppinut aistimaan jo pelkän katseen avulla minne kaverin irrottama nauha tulee päätymään. Samanaikaisesti joukkuetyöskentely opettaa luottamaan toisiin; ellet luota joukkuekaveriin monia hienoja juttuja ei yksinkertaisesti voida tehdä.
Uskallus pyytää apua. Kun 1,5 vuotta sitten aloitin opintoni kauppiksessa olin shokissa sillä en ollut aikaisemmin opiskellut englanniksi ja koin lähes mahdottomaksi sen työmäärän mitä eteeni tuli ensimmäisen viikon aikana. Hetken mietittyä ajattelin: ”tässä on varmasti jokin keino selvitä, kerta tänne olen päässyt en voi olla tyhmempi tai huonompi kuin muut”, menin juttelemaan professorille vaikka se vähän ”nolotti ja jännittikin”. Huolenaiheeni professori vastasi: ”Hienoa, hienoa että tulit, on hyvin harvinaista että oppilaat uskaltavat pyytää apua”, seuraavana päivänä hän nimesi meille tukioppilaat ja muutenkin antoi käytännöllisiä vinkkejä joiden ansiosta selvisin kurssista varsin mallikkaasti. Hauskinta oli myös se että kun kerroin asiasta muutamalle kaverille he myönsivät että miettivät samaa mutta ajattelivat että ehkä he sittenkin voivat pärjätä itse.
Voin siis todeta että harjoituksissa se opittu itsestäänselvyys ”valmentaja ja tukijoukot on auttamista varten” toimii myös elämässä ja suurin osa ihmisistä on suunnattoman iloisia ja halukkaita auttamaan kunhan heiltä sitä apua pyytää.
Lopuksi vielä: vaikka salilla ei kaikkea opi, voit olla varma että matkalla menestyjäksi olet voimistelijana ottanut aina muutaman askeleen!
